top of page

MINNA TERVAMÄEN LUENNOT JA VALMENNUS

Taiteellisen työn rinnalla Minna Tervamäki toimii luennoitsijana yrityksissä, yhteisöissä ja seminaareissa. Inspiroivissa luennoissaan hän käsittelee ajattelutaitoja ja tuo esiin muutosten rakentavaa kohtaamista. Tervamäki toimii myös esiintymisvalmentajana.

LUENNOT

Luennoissaan ja innostavissa puheenvuoroissaan Minna Tervamäki kertoo omien kokemustensa kautta vastoinkäymisten ja pelkojen voittamisesta, muutosten kohtaamisesta, itsensä ylittämisestä ja samalla herkkyyden säilyttämisestä. Balettitanssijana huipulle yltäneellä taiteilijalla on paljon käytännön ajatuksia asenteen ja periksiantamattomuuden voimasta sekä omien rajojen rikkomisesta, mutta myös palautumisen merkityksestä. Tervamäki haluaa luennoillaan ravistella ihmisiä ja auttaa heitä avaamaan silmänsä myös sille, kuinka yllättävät tilanteet voi kääntää voitoksi.

Tervamäen luentoja ovat tilanneet sekä yritykset että akateemiset yhteisöt. Hän on luennoinut muun muassa Teatterikorkeakoulussa, HSEE:n johtajakoulutuksessa, kansainvälisessä Borl Art & Business -seminaarissa sekä lukuisissa muissa yrityksissä ja tapahtumissa.

Luentojen painopiste voidaan räätälöidä asiakkaan toivomusten mukaan. Kokonaisuuteen voidaan sisällyttää myös yleisölle yllätyksenä tuleva tanssiesitys.

LUENTOJEN AIHEALUEITA: 

• Itsensä johtaminen

• Tilanteet muuttuvat – oletko valmis?

• Asenteen voima

• Vastoinkäymisten voittaminen

• Muutostilanteiden kääntäminen voitoksi

• Riko rajasi – älä itseäsi

• Riskinottokyky ja rohkeus

• Voimavarojen säännöstely

• Palautumisen merkitys

• Ikuinen oppiminen

• Avoimuus uusille asioille

• Palautteen voima oppimisessa 

Tanssitaiteilija on toiminut myös juontajana erilaisissa gaaloissa ja tapahtumissa.

VARAA LUENTO:

SPEAKERS FORUM: speakersforum.fi/minna.tervamaki

VARAA ESIINTYMISVALMENNUS:

 

ESIINTYMISTAIDON AKATEMIA: esiintymistaidonakatemia.fi
 

KYSY LISÄÄ:
 

OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ >

bottom of page